Alaskan risteily

Alaskan ristelyjä järjestää suuri valikoima yrityksiä Royal Caribbean Internationalista kenties hieman edullisempiin vaihtoehtoihin. Monia risteilyaluksia lähtee Alaskaan esimerkiksi Kanadasta. Risteilyjen sesonkiaika on yleisesti ottaen toukokuusta syyskuuhun, mutta myös huhtikuussa voi löytää mieleisensä Alaskan risteilyn.Helsingistä voi lähteä 15 päivää kestävälle, Alaskan risteilyn sisältävälle, reissulle, jonka aikana myös Kanadan rannikko, Calgary ja Vancouver tulevat melko tutuiksi. Kyseinen kiertomatka alkaa Helsingistä, sisältää risteilyn Vancouverista Alaskaan, ja päätyy takaisin Helsinkiin — näin lyhyesti sanottuna. Tämäkaltaisia matkoja tarjoaa muun muassa Albatros Travel, joten mikäli 15 päivän seikkailu alkoi kiinnostaa, kannattaa ottaa Alaskan reissu mietintämyssyyn.Alaska on kooltaan Yhdysvaltojen suurin osavaltio, jonka luonto on täynnä kaikenlaista nähtävää ihmisystävällisistä valaista jäätikköihin ja jylhiin vuoristoihin. Koska Alaska on myös Yhdysvaltojen osavaltioista harvimmin asuttu, on siellä paljon tilaa luonnolle ja eläimille. Tämän vuoksi Alaskasta onkin varmasti tullut erittäin suosittu matkakohde luontoa arvostavien ja seikkailumielisten matkalaisten keskuudessa.Osa risteilyistä vie matkustajansa osavaltion pääkaupunkiin, Juneauun, joka on Yhdysvalloissa ainoa osavaltion pääkaupunki, johon ei pääse autolla. Ottaen huomioon, että Yhdysvallat on tunnettu autoriippuvuudestaan, edellämainittu yksityiskohta Juneausta on vähintäänkin mielenkiintoinen. Kaiken yllämainitun lisäksi, vaikka meille suomalaisille esimerkiksi Glacier Bayn jäämuodostelmien katseleminen ei olisikaan maailmaa mullistavaa nähtävää (olemme yleisesti ottaen tottuneita lumeen ja jäähän), Alaskan jylhät maisemat, kansallispuistot, villieläimet, ja raikas ilma eivät varmasti jätä ketään pettyneeksi.